Taas on Tarmo päässyt kokeilemaan uusia jänniä asioita :) Oltiin ekaa kertaa junassa ja ekaa kertaa yötä pois kotoa, eikä kumpikaan asia aiheuttanut sen suurempaa hämmennystä. Fiksu lapsi taas liikenteessä!

Oltiin siis kaveriporukalla Kouvolassa Hannalla ja Matilla. Tarmo pääsi aika lähelle synnyinseutujaan :) Joskus täytyy kyllä ehtiä Koriallekin käymään. Kesällä viimeistään!
Matkapäiväksi valittiin oikein viisaasti just tämä perjantai, jona täkäläisillä koululaisilla alkaa talviloma. Lisämausteena oli vielä kunnon lumituisku, joka tunnetusti ei ainakaan edesauta junien kulkemista... Meidän juna oli onneksi vain tunnin verran myöhässä, osa ihmisistä kun oli odotellut jo useamman tunnin eikä loppua näkynyt. Tarmo sulatti sydämiä odottajien keskuudessa tuttuun tapaansa. Eipä tuntunut odotusaika yhtään niin pitkältä kuin yleensä :) Ja junassakin Tarmo oli tosi pätevä matkustaja, vaikka vaunussa oli useampi muukin koira. Hauskaa oli, että viereen sattui pihakoira Saga! Ei olla aiemmin tavattukaan yhtään pihakoiraa täällä päin, joten ihan epätodellinen olo tuli kun bongasin Sagan junan vierestä laiturilta. Hassua ajatella, että Tarmokin on kesällä jo ihan yhtä iso :)

Tarmo oli yllättävän hyvin käyttäytyvä vieras, eikä yhtään ujostellut uusia tuttavuuksia. Meitä oli siis reissussa Anni ja Oona sekä isäntäväkenä Hanna ja Matti. Ihanan paljon sylitilaa ja rapsutuskäsiä, tuumaa koiralapsi tässä tilanteessa. Hannalle ja Matille tulee viikon päästä kettuterrieripoika, joten Tarmossa oli vähän harjoitusvastustajaa ;). Tosin ei niin kovin vakuuttavaa, kun yhtään pissiä ei edes tullut sisälle eivätkä sähköjohdot kokeneet minkäänlaista vahinkoa. Vessaharjaa vähän piti maistella, mahtoi olla hyvää :D

Tähän astihan Tarmo on nukkunut kaikki yöt yksin, yleensä omassa pedissään tai nojatuolissa. Parvisänkyyn sillä ei ole tietenkään mitään asiaa. Nyt nukuin lattialla patjalla ja sekös oli pienen koiran mieleen! Liimautui kainaloon ja tuhisi siinä aamuun saakka onnellisena. Kahdeksalta herättiin avaamaan telkkari lätkämatsia varten ja vippasin koiran samalla pissille - koko yönä ei ollut tullut asiaa paperille! Sen verran kaveri virkistyi, että siirtyi Oonan kainaloon ja tuhisi loppuaamun siellä. Taisi olla Tarmosta aika hyvä yö :)

Aamuhetkiä, Anni ja Tarmo:

Oona ja Tarmo:

Laukkuvahti!

Käytiin Prismassa ja siellä oli ihan vastustamaton heppa-pehmolelu! Tai ainakin päätettiin, että se on hevonen. Pakkohan se oli ostaa tuliaisiksi... Tästä kulmasta muuten nuo ei-hevosmaiset piirteet ehkä korostuu aika tavalla :D

Tarmon mielestä pleikkarin pelaaminen on hyvä juttu, ainakin jos sitä pelataan tässä asennossa Hanna kanssa

Ketä väsyttää eniten?

Olisi jääty mieluusti pitemmäksikin aikaa, mutta mun täytyy aamulla mennä tallille töihin. Kotiin päin juna oli vaivaiset puoli tuntia myöhässä... Keli on edelleen aika hyytävä, joten taitaa jäädä Tarmolta taas ulkoilut lähipäivinä vähiin :(. Äsken kävin kaupassa ja todellakin teki mieli kääntyä ulko-ovelta takaisin. Ja aamua kohti ei ole kelin ainakaan luvattu parantuvan. Täytyy tunnustaa, että huomenna tekisi kyllä mieli jäädä vällyjen väliin nukkumaan sen sijaan, että väkisin ängen tuonne tuiskuun ennen heräämistä.

Ensi viikolla taas pitelee kiirettä, kun olen työharjoittelussa melkein joka päivä kuuteen asti ja muuttoakin pitäisi puuhailla. Toisilla kuulemma on talviloma...