Äkkiäpä muuttui keli tosi syksyiseksi ja sateiseksi. Kyllä taas joku ilmojen herra aavisti, että mun piti eilen reippailla KOULUUN. Kylläkin aloitettiin ihan vaan pehmeästi puolikkaan päivän harjoitustunneilla - tuntui kuin ei olisi mitään taukoa ollutkaan. Ihan mahtavaa nähdä kaikkia koulukavereita! Aika tiukalta kyllä näyttää syksyn lukujärjestys ja siihen tietysti vielä työt tallilla ja Espoonlahdessa päälle. Mutta yli puolenvälin on kuulkaas mulla jo tämäkin koulu!

Tarmo on tottunut tähä meidän kesäiseen rytmiin, olen mennyt töihin aikaisintaan kymmeneltä. Juhan lähtiessä ennen kahdeksaa se ei viitsi aina edes könytä peiton alta pois. Eilen oli pienelle koiralle aika kova järkytys, kun ulos olisi pitänyt painella heti kahdeksan aikaan ja aamupalaakin tarjoiltiin ennen kuin oli silmät kunnolla auki. Enpäs raaskinut kertoa, että huomenna aikataulu aikaistuu vielä ainakin tunnilla...

Viikonloppuna kuitenkin vielä paistoi aurinko ja ehdittiin tehä lomajuttuja! Sunnuntaina käytiin koko perheen sekä mummin ja papan voimin Miehikkälässä tutustumassa Salpalinja-museoon. Äiti ja isä kävivät kesällä siellä pienimuotoisella vaelluksella ja suosittelivat paikkaa. Ja nyt suosittelen minäkin! Todella mielenkiintoinen ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen alue.

Tarmolle tämä reissu tietenkin tiesi partapainia Alvan kanssa. On kyllä mainioita nämä meidän koirat :) Tarmo esittää tosi kovaa poikaa, komentaa ja rähisee ja tietenkin vetää parrasta. Alva jaksaa leikkiä tosi pitkään, mutta kun hihat palaa, sen tarvitsee murahtaa puolikas sana ja pentu poistuu maisemista samantien.

Samasta lelustakin voidaan kinastella ihan nätisti:

Äiti oli käynyt taas hakemassa kirpputorilta satsin vanhoja pehmoleluja. Kuvan mustekala taisi olla meidän lähtiessä jo aika laihassa kunnossa... Mukaan otettiin sotka ja hauva, mutta niissäkään ei enää ole paljoa kuvattavaa. Sensijaan meidän sotkanöyhtän peittämissä lattioissa olisi ehkä paljonkin esiteltävää...

Tarmohan ei ole mikään hirvittävän kova syömäri, vaan pitää linjoistaan tarkasti huolta. Kerjäämisen se on kuitenkin saanut verenperintönä varmaankin Bertalta ;). Mitä tahansa voi kerjätä ja minkä tahansa kerjätyn on PAKKO olla hyvää. Jos ruokakupista tarjoiltaisiin perunaa, voisi saada aika monta haistatusta osakseen. Mutta jos tarjoilu on hoidettu näin, on kyseessä suuri herkku:

Ja näin häviävät perunankuoret parempiin suihin

Kotona meillä on ruokakuppi vartin verran esillä - jos ei kelpaa niin lisää voi syödä seuraavalla kattauksella. Alvan läsnäollessa ei ruuantähteistä ole pelkoa! Tarmo saa syödä rauhassa oman hetkensä, jos ei ruoka uppoa päästetään Alva hoitelemaan homma loppuun. Näin kurjasti siinä pihakoiralle käy:

No itseasiassa viimeaikoina Tarmo on skarpannut syömisen suhteen aika kiitettävästi. Aika harvoin joutuu ruokia enää säilömään seuraavaan kertaan, vaan useimmiten on kuppi tyhjänä ihan ekalla yrityksellä.

Pihalla maahan pudonneet omenat aiheuttavat Tarmossa suurta riemua. Vielä jos joku niitä viitsii nakella kauemmas, on onni moninkertainen. Vähän happamilta taitavat raaimmat maistua, mutta niitäkin voi verrata kerjättyyn taikka varastettuun herkkuun. Eli maulla ei ole niin väliä...

Alva on tänä kesänä opetellut syömään karviaisia suoraan puskasta, mikäs sen kätevämpää! Näin se käy:

Eikä mennyt kauaa, kun puskassa oli myös pihakoiran pää:

Ryhmätyöskentely on valttia, saadaan puska putsattua nopeammin! Ja Tarmo pureskeli tämän jälkeen myös omenoita suoraan puusta... Harmi ettei kamera ollut enää esillä siinä vaiheessa :D

Pari kertaa otin kaksikon molemmat osapuolet narun päähän ja kävin lenkillä. Yllättävän hyvin se sujuu! Siitä ehkä suurempi kiitos kuitenkin kuuluu Alvalle, joka osaa käyttäytyä hienosti eikä lähde ihan jokaiseen Tarmon hölmöilyyn mukaan. Välillä pitää kyllä vähän venytellä äänijänteitä ja palauttaa järjestystä. Esimerkiksi silloin, kun puskasta metrin päästä lehahtaa esiin fasaani. Ainakin äiti voi kokemuksesta kertoa, ettei siinä tilanteessa osaa enää Alvakaan välttämättä olla ihan niin mallikelpoinen koira kuin olisi mahdollista ;). (Tapaukseen liittyvät fasaani, saunan ovesta harmaana viivana kyseisen fasaanin perään sännännyt snautseri sekä myöskin saunan ovesta ilman suurempaa vaatetusta snautserin perään rynnännyt äiti. Riittää naapureilla puhuttavaa taas.)

Taisi olla vähän rankka reissu, kotimatkalla takapenkillä oli tällainen mutkakoira:

Nyt siis täällä palautellaan mieleen arkikuvioita ja vedetään sadetakkia niskaan. Onneksi tähän arkeen kuuluu kivojakin asioita! Maiju ja gööttityttöset ovat taas Helsingissä, joten Vesalaan aiotaan suunnistaa joku päivä. Ja sitäpaitsi koulupäivät loppuvat yleensä viimeistään neljältä, joten iltaisin jää ihan eri tavalla aikaa kuin kesällä! Tosin nuo epäsäännölliset työvuorot kyllä hankaloittavat ihan kaiken suunnittelua. Nyt ollaan Tarmon kanssa käyty paristi koirakoulussa, kun väkisin raivasin kalenteriini vapaita maanantai-iltoja. Mutta luulenpa, että tämän kurssin jälkeen taas pitää nähdä kamalasti vaivaa, että saan kalenteriini kurssin kokoisen aukon iltoihin. Onhan kaikilla muillakin aina syksyn tullen kamala hoppu, onhan?