Tiedättekö, musta tuli yksineläjä kahdeksi kokonaiseksi päiväksi! Todella erikoista. Istuskelen tässä lankakerät levällään pitkin lattioita ja katselen Salkkareita kovalla volyymillä. Asioita, joita täällä asuvat miespuoliset yksilöt eivät arvosta.

Tosiaan, Juha lähti tänään töiden jälkeen Lappeenrantaan hoitelemaan koulujuttuja (ja sosisaalisia suhteita...). Itse taas aloitin koulu-työ -turneeni kahdeksan maissa aamulla ja palauduin kotiin puoli kymmeneltä. Huomenna jatkan lähes samaan malliin, aamusta kouluun ja illalla rivitanssi-hippaloimaan. Tällaiseen vauhtiin ei pieni pihakoira mahdu, joten se lähti Juhan kyydissä Kotkaan keräämään omenoita.

Mulla on selvästi sopeutumisvaikeuksia. Koko ajan on vähän tuli hännän alla, että tarvis lenkille lähteä. Vaan taitaisi näyttää tyhmältä raahata perässä pelkkää tyhjää narua? Kotimatkalla töistä istuin bussissa ihan nuupahtaneena ja uuvahtaneena. Nuupahdin vähän vielä lisää, kun tajusin ettei tarvikaan lähteä enää pimeään metsään tarpomaan. Koirapuistossa oli kunnon bileet ja mietin jo, ehdittäisiinkö Tarmon kanssa mukaan ennen kuin kaikki lähtee pois. Kotona puuhailin keittiössä iltapalaa ja varoin tallaamasta ovella rötköttävän haamukoiran hännälle. Enkä ole muuten ennen huomannut, miten paljon täällä rapsahtelee ja kolisee, kun ihmiset kulkee ikkunoiden ohi. Olen vaan laittanut kaikki äänet Tarmon piikkiin...

Taidan olla siis Tarmo-riippuvainen!

No, pihakoiralla on varmasti mahtavan hauskaa omenatalkoissa juoksennellessa. Ehkä mullakaan ei ole kovin suurta hätää, vaikka pitää nukkua pari yötä ilman vahtikoiraa. Nyt kun ihan tarkkaan mietin, niin en ole tammikuun lopun jälkeen ollut kertaakaan yötä kotona ilman Tarmoa. Onhan se hoidossa ollut, mutta silloin olen itsekin ollut reissun päällä. Mitähän tällä kaikella hiljaisuudella tekisi?

Onhan tää nyt ihana!

Ja olen muuten hemmotellut itseni pilalle autoilemalla joka paikkaan. Tänään en luonnollisestikaan voinut ottaa autoa. Normaalisti meillä on luennot tuossa kilometrin päässä hammaslääketieteen laitoksella, jonne polkaisen pyörällä ajatusta nopeammin. Vaan tietysti juuri tänään jouduttiin Sofianlehtoon, kun ei omalla koululla ollut tilaa. Autolla olisin ollut siellä kymmenessä minuutissa, bussilla kolmessa vartissa. Plus vartti vaihtopysäkillä, koska tapani mukaan vilkuttelin perävaloille. Suututti siis mokoma touhu jo noin kello 8.07 aamulla. Sofianlehto-Espoonlahti -väliin kuluu vaivainen tunti - jos siis osaa asemoida lähtönsä oikein eikä totea Kampissa bussin lähteneen minuuttia aiemmin. Taas suututti. Illalla kun laitan puljun kiinni 20.00, lähtee bussi Helsinkiin 20.40. Matkaan taas aikaa viitisenkymmentä minuuttia - sitähän siis on jo heti puoli kymmenen kotona! Autolla vain tuntia aiemmin...

Syvästi kunnioitan työkaveriani, joka kulkee lähes samaa väliä bussilla kolmesti viikossa. Aion jatkossakin päästää hänet pois pari minuuttia etuajassa, että ehtii edelliseen bussiin. Aamen.