Viikonloppuna otettiin virallisesti vastaan syksy laiturinnoston merkeissä. Perjantaina tosiaan oli keli vähän kurjanlainen, mutta lauantaina jo ihan kirkastui ja mökkeily oli suorastaan mukavaa. Ei sitä näin kaupungissa muistakaan, miten kivaa on kun on kunnolla pimeää ja rauhallista! Tarmo oli perjantai-iltana vähän hämillään moisesta synkkyydestä. Sisällä se vänisi tahtovansa ulos, mutta ulkona se ei viihtynyt yksin ollenkaan. Eikä oikein meitäkään kiinnostanut sateessa ja tuulessa seisoa herra pihakoiran seurana. Vietettiin aikaa lähinnä Monopolin ja Afrikan tähden seurassa. Tarmokin oli kovin osallistuvainen...

"Joko on mun vuoro joko joko joko OIKEESTI??"

Virallinen valvoja vahtii, ettei tapahdu vilunkia

Pankkiirin hommat kiinnostaa myös, eikä niitäkään anneta tehdä. On se kurjaa olla pieni pihakoira!

Nopanheitto on hermojaraastava asia. Koko ajan heitellään ja heitellään ja laatikko kolisee, mutta ottamaan ei saa tulla. TÄH, ei se niin voi mennä! Paristi kalastettiin noppaa Tarmon kielen alta, tyyppi on meinaan aika nopea liikkeissään... Monopolilaatikonkin se onnistui kertaalleen kippaamaan lattialle. Siinähän metsästettiin kilpaa taloja pitkin lattioita. SIllä kertaa oltiin mekin nopeita, vain yksi talo on nyt leimattu hampaanjäljin.

NOPPA!

Lauantai olikin aika rankka päivä. Laituri saatiin kannettua pois tunnissa, mutta koko tunnin ajan joutui ahkera työnjohtaja juoksemaan eestaas ja vahtimaan kaikkien kahdeksan työmiehen toimia. Piti mennä hirmuista vauhtia ylös varastolle ja taas alas laiturille. Kahlatessakin alkoi jostain syystä palella paljon nopeammin, kuin kesällä.

Laituritalkoiden jälkeen lähdettiin kauppaan ja kaverini Iran uutta kotia katsomaan. Tarmo meni siksi aikaa Karhulaan käymään - eli Alvan kanssa painimaan. Mökillä piti vielä vahtia grillaamiset ja kerätä kepit talteen - sekä tietysti juosta monta kunniakierrosta. Kyllä oli kahdeksan aikaan melkoisen sippi tyyppi meillä kaverina :)

Iso väsy, mutta ovea täytyy silti vahdata, jos vaikka pääsisi ulos käymään...

Väsynyttä meininkiä kaikin puolin

Tikanheitto on myös asia, jota Tarmo ei jaksa käsittää. Heitetään ja heitetään, mutta mitään ei saa. Yleensä aika hiljainen koira saa tikkataulusta täyden hepulin. Itseasiassa se heti ensi töikseen mökille päästyään kävi vähän rähähtämässä sille, varmuuden vuoksi kaiketi.

Koita nyt tän kanssa urheilla... 

Keppijumppaa