Kennelyskää on ainakin täällä päin kuulemma ollut reilusti liikkeellä, eikä se sitten tietenkään meitäkään ohittanut. Loppuviikosta alkoi hurja köhistely ja viikonloppuna täällä majaili aika vetelä ja väsähtänyt pihakoira. On kyllä kurjaa katsella, kun toisella on niin huono olo :(

Eläinlääkärin ohje oli pukeutua lämpimästi ja ottaa rauhallisesti. Ensimmäinen osio olikin helppo toteuttaa, mutta toista Tarmo ei ihan ole sisäistänyt... Parempaan päin onneksi mennään jo! Vielä pari päivää sitten kuitenkin Tarmo kerta toisensa jälkeen innostui ja keräsi kierroksia milloin mistäkin aiheesta - ja köhi kuin viimeistä päivää. Normaalisti käydään kuitenkin lähes päivittäin koirapuistossa, joten kyllä kerääntyy virtaa koiraan kun ei pääse juoksentelemaan vapaana. Kaikenlaista aivojumppaa on yritetty harrastella, mutta kyllä vaan nuori ja vauhdikas koira kaipaa myös reipasta liikuntaa!

Vielä ainakin viikon päivät joudutaan koirapuistoon menoa lykkäämään, valitettavasti. Tänään on kuulunut enää muutama köhäisy, joten aika vähällä taidettiin loppujenlopuksi tästä selvitä :)  Tämän viikon toko-treenit jäävät kuitenkin auttamatta väliin, tylsää!

Ja muuten, otinpa itseäni niskasta kiinni eilen ja ilmoitin Tarmon joulukuussa Voittajaan! Jännää, mitähän mahtaa tulla hallinäyttelystä kakaran kanssa?! Tai mikäs kakara se enää silloin on, yli vuoden ikäinen nuorukainen :) Ja jos hyvin käy, niin melkein jo isoveikka! En vaan ymmärrä, missä välissä se on noin kasvaahurahtanut. Iso mies!