Ja rasittavan usein myös voihan vesisade! Kun koulu- + työpäivän pituus helposti ylittää 12 tuntia, saattaa kylmässä pimeässä vesisateessa lenkkeily välillä tuntua jopa ihan hiukan pakkopullalta. Heijastinliivi on kaivettu esiin jo monta viikkoa sitten ja johan sen saa aamulenkilläkin vetää niskaan. Tämähän tietää vain yhtä seikkaa: valmistuminen on päivä päivältä lähempänä! Onneksi on myös olemassa lämpimiä vaatteita ja onhan kai sateella helpompi hengittää. Ulos vaan!
Ja välillä paistaa aurinkokin tehden kaikenmoisesta ulkoharrastamisesta varsin mukavaa. Sillon nautiskellaan niin Tarmon kuin Neiti Hepankin kanssa. Neiti vielä hiukan opiskelee tätä turvallisen ja luotettavan maastomopon käytöstä. Hän tuli Tanskasta Suomeen huhtikuussa ja on kesän aikana edistynyt huimaa vauhtia!
Nyt syksyn mittaan on ongelmia tuntunut riittävän, alkaen nuoren naisen muotojen muuttumisesta ja sopivan satulan metsästyksestä. Ei enää syyskuulla auttanut se, että keväällä löydettiin täydellinen yksilö. Nyt kuitenkin tuntuu kaikki tällä hetkellä olevan mainiossa kunnossa, satula pelaa, paikkoja on hierottu auki ihan ruotsalaisin guruvoimin ja maailma on mallillaan. Vaan kyllä taas kiitän hevosettomuuttani kun tätä rahanmenoa katselen! Tällainen pari kertaa viikossa omana pidettävä on oikein sopiva.
Neiti elää nyt jännittäviä aikoja, tai ehkä me Neidin ihmiset enemmänkin. Hänet valittiin sunnuntaiksi esiintymään Helsinki International Horse Shown Dressage Talents -shownumeroon. Uskallankohan tällä viikolla kiivetä selkään ollenkaan? Viimeksi ennen kisoja irrotin kengän. Mitäs tällä kertaa? Jos joku eksyy sunnuntaina paikalle, on tietysti se kaikein kaunein nuorikko meidän Melli!
Pihakoirakin siis pihailee, erityisesti se tykkää sienimetsässä käynnistä. Kuten niin moni muukin, olen täysin hullaantunut tästä uskomattomasta suppilovahveroiden määrästä! Myös Tarmo on oppinut löytämään herkut. Ihan Pihauksen ohjeiden mukaan meillä ei kuitenkaan homma etene, koska itseoppinut sienestäjä ilmaisee löytönsä syömällä.
Viikonloppuna mökin ympäristössä toimintamalli ainakin oli erittäin selvä:
Mene kyykkyyn, nouse ylös kun ämpäri on täynnä, harmittele että otit vain yhden sangon matkaan.
Mässyn mässyn, mihin täältä katoaa kaikki sienet?
Ja vielä lopuksi, note to self: Älä kuvittele voivasi ottaa hienoja öisiä maisemakuvia, jos asiaan sotkeentuu sinisellä vilkkuvalolla varustettu iloinen koira, joka muun hyörimisen lisäksi juoksee vähän väliä kameran jalustaa päin.
