Huh, nyt on kyllä pientä koiraa väsytetty niin urakalla, että se taitaa nukkua koko viikon :D Käytiin vähän pääsiäisreissussa ja tavattiinkin aika monta koirakaveria.

Liikkeelle lähdettiin lauantai-iltapäivänä, määränpäänä oli Kotka, mutta koukattiin Korian kautta Tarmon äitiä ja mummoa katsomassa :) Tarmohan on jonkun verran autoillut lyhyempiä matkoja, eikä ole ollut minkäänlaisia ongelmia. Pohdiskelin asiaa etukäteen ja päätin, että voin antaa aamulla vähän ruokaa ja jättää vain päiväruuan väliin, kun lähtö oli vasta puoli neljän korvissa eikä koskaan ennen ole ollut minkäänlaista matkapahoinvointia. Tämä päätös oli kyllä aika vikatikki, mutta tulipahan kokeiltua... Paha olo nimittäin todellakin tuli, Korialle kun päästiin oli meillä kyydissä aika reppana ja yltäpäältä oksennuksessa oleva koiralapsi :(. Siinäpä sitten Helille esiteltiin meidän hienoa poikaa :D Paha olo kuitenkin selvästi meni ohi heti kun päästiin tukevalle maaperälle. Pesun kautta sisälle ja täys riehu päälle vaan!

Helillä oli hoidossa Tarmon isän Örrin "velipoika", noin puolivuotias sakemanni Ronski. Siinäpä olikin leikkikaveria kerrakseen! Yhtään ei pienempi arastellut, vaan täysillä meni päälle ja taas tapansa mukaan haastoi oikein jatkamaan. Ja haukkui välillä ihan kunnolla... Sitähän se tekee todella harvoin, lähinnä just vaan kun oikein innostuu leikkiessään. Tähän asti kuitenkin sekin on rajoittunut yksittäisiin äsähdyksiin, mutta nyt kyllä lähti ääntä Ronskin perässä juostessa ihan kunnolla. Välillä Ronskilla oli vähän rajummat otteet ja Tarmo vähän älähti, mutta se nyt ei tuolta koiralta ole mitään uutta todellakaan. Yleisesti ottaen Ronski osasi kyllä käsitellä pientä koiraa tosi nätisti. Välillä vedettiin kilpaa samaa luutakin. Mun kamera jäi laukkuun unholaan, mutta Villiniityn blogissa on muutama yhteispotretti pojista.

Tarmo keskittyi lähinnä Ronskin kanssa temuamiseen, eikä pahemmin ehtinyt äiskää ja mummoa moikkailla. Bertta istui häkissään lähinnä ahdistuneena Ronskin läsnäolosta. Tarmo yritti paristi mennä sinne kurkistelemaan, mutta sai kyllä pikaisen äkkilähdön äidiltään. Tytöillä oli molemmilla pinna vähän piukeana Ronskin läsnäolon johdosta... Tosi kivaa oli käydä moikkaamassa kuitenkin, varmasti ollaan tulossa uudestaankin!

Korialta siis ajeltiin vielä Kotkaan, edelleen tuli vähän paha olo, mutta samanlaiselta oksennuskatastrofilta sentään vältyttiin. Vanhempieni luona odotteli jo vanha tuttu Alva, joka siis on siskoni snautserineitonen. Täytyy kyllä ihailla, miten kertakaikkisen pitkä pinna sillä on! Leikkii tosi nätisti itseään paljon pienemmän kanssa, vaikka toinen ärsyttää ja kiskoo parrasta minkä ehtii. Loputtomiin ei toki Alvankaan pinna kestä, välillä se piti laittaa vähän jäähylle rauhoittumaan. Samoin kyllä Tarmokin oli pakko välillä napata pois ärsyttämästä... Vanha pöydänalustaktiikka muistui taas heti mieleen. Sohvapöydän alle pääsee tosi näppärästi snautseria piiloon ja vähän voi tassulla vielä härnätä turvapaikasta!

Iso piha oli Tarmosta tosi mahtava juttu, mutta ei se siellä silti kovin kauan tarjennut olla. Alvan vauhdissa pysyminenkin tuotti välillä vähän hankaluuksia, kun hankikin upottaa ihan liikaa! Kyllä Tarmo varmaan meillekin tänne suostuisi tuollaisen valtakunnan ottamaan...

Kotkassa viihdyttiin siis maanantaihin asti, siinä ajassa koirat oppivat jo vähän rauhoittumaan ja malttoivat aika kivasti nukkua jopa samassa huoneessa. Tosin molemmat kyllä varmaan olivatkin jo aika väsähtäneitä niin fyysisesti kuin henkisestikin. Luulenpa, että Alva huokaisi helpotuksesta, kun lähdettiin ja se sai jäädä ihan yksin hallitsemaan taloa.

"Oon oikeesti näin iso!!"

Rento meininki Minnan kanssa sohvalla

Auringonpalvoja. Ja oman nojatuolin patja, jolle nyt piti sanoa hyvästit, tuoli kun ei vaan kertakaikkiaan mahdu tänne!

Pihaleikkejä

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä...

...vai olikohan se toisinpäin?

Kaunokainen <3

 

Nyt viisastuneena jätin Tarmon maanantaina kokonaan ilman ruokaa, kun taas iltapäivällä lähdettiin ajomatkalle. Tälläkin kertaa tehtiin lenkki Kouvolan suuntaan, nyt katsomaan kettuterrieripoika Simoa, joka on Tarmoa kymmenen päivää nuorempi. Simo siis asuu Hannalla ja Matilla, joiden luona käytiin jo helmikuussa visiteeraamassa. Tuttu paikka siis, tuumasi Tarmo! Paha olo tuli ihan just vasta ennen perillepääsyä, vähän piti limaa syljeskellä loppumatkasta. Ei kuitenkaan mitään niin pahaa, kuin pelkäsin...

Tarmo ja Simo oli tosi tasaväkiset painikaverit! Ja nyt taisi löytyä se ihme, joka olisi jaksanut Tarmoa pitempään :D Tosin tilanne ei ollut ihan tasapuolinen, Tarmolla kuitenkin oli jo kolmas riehumispäivä putkeen menossa. Selvästi huomasi, että jossain vaiheessa alkoi hermo mennä. Pienen sylihetken jälkeen kuitenkin paini taas jatkui, ei tainnut tulla voittajasta selvyyttä :). Simon nukkumatavoista Tarmo voisi kyllä ottaa vähän oppia! Se kuulemma uuvahtaa kuin napista painaen kun alkaa nukuttaa eikä turhia heräile. Tarmo taas ei millään malttaisi koskaan nukahtaa, pitää vaan väkisin päätä pystyssä ja vääntää silmiään auki vaikka tosi vaikealta näyttää :D Välillä huojuu koko koira, kun meinaa kellahtaa kyljelleen.

Eikös vaan olekkin aika samannäköiset kaverukset?! Paitsi että Simon rinnalla jopa Tarmo näytti tosi isolta jötkäleeltä!

Vielä piti ajella Kouvolasta kotiin Helsinkiin, mutta pahoinvoinnista ei kyllä ollut tällä kertaa vaivaa. Tarmo simahti samantien kun pääsi omaan koppiinsa autoon ja oli koko matkan ihan umpiunessa. Näytti jopa tosi loukkaantuneelta, kun kotona aloin houkutella sitä pois autosta. Kyllä on unta reissun jälkeen riittänyt, nyt on varaa ottaa pari päivää ihan kaikessa rauhassa :)