Jos koko viikon on ollut helteistä ja aurinkoista, niin onhan se nyt sanomattakin selvää, että lauantaina sataa vettä. Etenkin, jos meillä on yhteinen vapaapäivä jo suunnitelmissa piknik Suomenlinnassa.

Aamulla oli vielä ihan kaunista ja helteistä, joten käytiin kaupasta hakemassa piknik-herkkuja. Kun ajettiin parkkihallista ulos satoi jo kaatamalla. Muutos suunnitelmiin siis: salaatit syötiinkin kotona ja iltapäivä seurattiin tiiviisti säätutkaa. Illalla sade hellitti, joten kun kerran suunnitelma oli tehty, päätettiin se toteuttaa tiivistetyssä muodossa. Herkut vaihtuivat pussilliseen herneitä eikä auringonpaistettakaan liiemmin saatu.

Lauttamatka saareen oli taas pihakoiralle ihan uusi kokemus. Kapteeninhommissahan se on omassa veneessä varsin pätevä, joten merellä liikkuminen ei sinänsä suuremmin hetkauttanut. Tuoksuja on nenän täydeltä!

 

 

Tunnin verran käveltiin ja istuskeltiin kalliolla katselemassa ohi meneviä veneitä. Ja hiukan suurempiakin veneitä.

 

 

Nyt vielä kamppeet kasaan ja nukkumaan, aamulla lähdetään kahdeksan jälkeen ajelemaan kohti Tammelaa. Siellä nähdään!